|
Päivä jatkuu kiireisenä, kolme puhelinta soi vuorotellen
ja tilauksia tulee Parikkalasta asti.
Lepakkotuolin kankaat/muut lepakkotuotteet suosittu artikkeli, sovitaan
asiakkaan kanssa, että lähetän heille ensi viikolla matkahuollon kautta
pari kangasta entisiin runkoihin ja lisäksi
myös uuden suosikkituotteen lepakkopöydän!
Näin se onnistuu myös vaivattomasti myös netin ja puhelimen välityksellä,
jos asiakas ei pääse paikan päälle.
Työkiireet, erikoiset työajat ja välimatkat hankaloittavat kodin uusimista,
onneksi nykyään on netti, sieltä valitaan ja tilataan, toimituskin kotiin
jopa kauemmaksi järjestyy vaivattomasti.
Olen huomannut, että varsinkin ruuhka suomessa ostoksia tehdään
netin kautta varsin paljon.
Olen lähettänyt isompia huonekaluja ja pienempiä tuotteita mm.
Turkuun, Helsinkiin, Tamperelle ja muualle etelän suuntaan.
pohjoiseenkin päin toki esim. Ouluun.
|